Helmikuisia kuulumisia

Chandlerin virallisten lonkka- ja kyynärkuvausten tulokset saatiin tällä viikolla ja parempaa ei olisi voitu toivoakkaan: puhtaat A/A ja 0/0! Samaa tulosta repi myös Hilla-sisko ja yhtä hienoilla  arvioilla lähetettiin matkaan myös Peppi-siskon kuvat. Onnitteluja Weekasilaan terveistä pennuista!

Saatamme myöhemmässä vaiheessa kuvautella vielä olkiakin, ja silmät täytynee vielä tarkastaa. Antaa ensin tilin kasvaa...

Tässä isännän kanssa vietetään lauantai-iltaa. Se hellää mua ja mää pers... eiku pelleilen kameralle. Oikeesti kyllä nautiskelen vaikkei ehkä siltä näytä.

Kahdesti viime viikolla koulusta tullessani mua kinkkasi ovella vastaan kolmella tassulla kulkeva koira. Kannuskynnen alainen rupi on parantunut silmin katsoen ihan hyvin ja lähtee varmaan muutaman seuraavan päivän aikana. Ilmeisesti side tai sukka on ollut päivän ajan liian kireällä ja tehnyt tassun kipeäksi. Ehkä vihreä itseliimautuva koiranside on tehnyt allergista reaktiota, kun toiselta puolelta tassua on vähän lähtenyt karvaa. Tai sitten haavasta on lähtenyt tulehdus luuhun tai tassuun...? Kipulääkkeillä se on aina mennyt iltaan mennessä ohi. 


Soittelin eläinlääkärille, joka uskoi enemmän tuohon kiristysteoriaan ja piti osteomyeliitin mahdollisuutta aika pienenä, koska silloin koira parkuisi ja kovaa kun tassua käsitellään, eikä Chämpy paljon inahdakaan. Aina se silti vähän jännittää käsittelyjä ja menisi häkkiin piiloon kun puhdistusaineet otetaan esille, mutta nakin voimalla sietää reippaasti päivittäiset käpelöimiset. Ollaan nyt vuoroteltu sukan ja kaulurin kanssa, ettei koko ajan jokin hankaisi haavaa, eikä nyt viikonlopun aikana ole ontuiluja esiintynyt, eikä myöskään kipulääkkeitä ole tarvinnut antaa. :)

Tää kauluri on ihan pyllystä. En tykkää yhtään.
 Ensimmäiset 10 minuuttia makaan paikallani ja esitän reppanaa... 

...kunnes elämä taas voittaa!
Unohdan sen reppanan roolin ja leikin taas ihan TÄYSILLÄ.
Mammaa pelottaa kun en tajua minkä tilan tämä vie
ja törmäilen koko ajan johonkin.

Synttärilahjaksi ostettu nahkapatukka on osoittautunut ihan mahtavaksi reenivälineeksi! Hemmetti vieköön, Chan seuraa ihan optimaalisesti kun on patukka kainalossa. Yksin reenatessa en voi kyllä olla varma onko se kontakti minussa vai patukassa, kummassakohan... Mutta enivei riemun hetkiä on todettu tokossa viime aikoina yhä enemmän. Kurssikertoja on vielä muutama jäljellä, ja sen jälkeen ois kova toive päästä johonkin reeniryhmään. Agilityn alkeet olisi sitten suunnitelmissa kesää varten...

Niin... oikeesti ihan ite sain tän tähän.
Kierin vaan sohvalla makkaran päällä.
Onko se nyt nauramisen ja kuvaamisen aihe?