Chandler

Chandler

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Kolmas alokasluokan koe 13.10.

Tänään aamupalalla lehteä lukiessaan Juha totesi ääneen lukemansa uutisen: "Tänään vietetään näköjään epäonnistumisen päivää." Vaikka kyseisen päivän ideana onkin "hälventää kielteistä suhtautumista epäonnistumisia kohtaan ja muistuttaa, että menestystarinoiden takana on aina joukko epäonnistumisia", niin ei se ihan parhaaseen paikkaan tuota toteamusta laukonut - itse juuri olin ajattelemassa, että parin tunnin päästä ollaan koekehässä yrittämässä parastamme ja toki jos hyvin käy niin ensimmäistä koulariamme. Että kiitti vaan kannustuksesta...

Tasan puoli vuotta sitten kävimme ensimmäisessä virallisessa kokeessamme. Tuon kokeen jälkeen en ollut ollenkaan selvillä siitä, käymmekö vielä alokasluokan kokeissa vai hyppäämmekö suoraan avoimeen. Keväällä ja kesällä oli monta hyvää koetta tarjolla, mutta aina keksin syitä ja vähän ehkä tekosyitäkin lykätä päätöstä, reissuja mökille ja ulkomaille, "juoksut tulee ihan varmasti silloin..." Jälkeen päin ajateltuna oli kovinkin hyödyllistä käydä vielä nämä pari kertaa kehässä "alokasluokan varoituskolmio" turvanamme, sillä nyt minulle on (luultavasti) alkanut selvitä miten meidän kannattaa valmistautua omaa suoritusta varten koepäivänä - miten saada vire mahdollisimman hyväksi sitä viisiminuuttista varten, mikä kehässä vietetään. Tänään nimittäin vire ja kokonaisuus oli parasta, mitä Chämppy on minulle ikinä antanut.

Tuomarina toimi Heli Kelhälä. Koe oli KAS:n järjestämä ja pidettiin täällä Oulussa hallissa, jossa ollaan pari kertaa aiemmin käyty agilityn merkeissä.

Tämän päivän pisteet - ja koska mikäänhän ei ole hauskempaa, kuin itsensä kanssa kilpailu ja vertailu omiin aiempiin tuloksiin - suluissa ensin viime viikon pisteet ja jälkimmäisenä huhtikuun kokeen pisteet:

Luoksepäästävyys 10 (10 - 10)
Chämppy-heilurihäntä tykkäsi tuomarista ihan selvästi, ja taisi tunne olla molemmin puolinen. ;) Nätisti istui paikoillaan.


Paikalla makaaminen 10 (8 - 10)

Ei moitteen sijaa. Tai no ainahan maahan voisi mennä nopeammin "jalat alta" -tyylillä, ja sitä täytyy kyllä reenata ylempiä luokkia varten


Seuraaminen kytkettynä 9 (7 - 8)

Jihuu, hyvässä orientaatiossa alusta lähtien. Vähän liian innokasta tosin - pientä painamista ja poikittamista - mutta mieluummin nämä virheet kuin innoton haahuilu. Pari hidasta istumista "liike seis" -kohdissa. 


Seuraaminen taluttimetta 9,5 (8,5 - 9)

Parempaa, mutta edelleen ajoittain meinasi hieman keulia. Mutta iloista!


Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (9,5 - 9)

No problemos. Nyt oli nopea, vaikka ei edelleenkään "jalat alta".


Luoksetulo 8 (10 - 9,5)

Tämä oli se ensimmäinen odottamaton virhe. Tuli kerta kaikkiaan niin täysillä, että törmäsi minuun. No, edelleen virheet mieluummin tähän suuntaan kuin toiseen. :)


Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (9 - 8,5)

Himmailuaskeleita pysähdyksen jälkeen, Chämpyn vanha metku. Tähänkin pitää kyllä keksiä jotain tulevaisuutta varten.


Estehyppy 8 (9 - 9)

Tämä oli se toinen odottamaton juttu. Chämppy lähti liikkeelle hyvin ensimmäisellä käskyllä, mutta hidasteli ennen estettä, ja hetken näytti siltä ettei meinaa hypätä (Chämppy? Ei meinaa hypätä?!), joten annoin perään toisen käskyn. Sillä menikin liike sitten kunnialla loppuun. En muista monenko laudan verran korkeutta on ollut reeneissä, mutta nyt 4 ja puoli lautaa vaikutti jotenkin korkealta. Minun olisi pitänyt ottaa vähän enemmän kiihdytysmatkaa, sillä aloitin liikkeen liian läheltä estettä.


Kokonaisvaikutus 10 (9 - 10)

Tuomari oli ihana, kehui kovasti mukavaa tekemisen meininkiä, iloista yhteistyötä ja "kerrassaan hienoa suoritusta". Chämppy ansaitsi kyllä ihan joka sanan, se ylitti minun odotukset tänään olemalla kehässä täysin oma iloinen itsensä. Luoksetulosta oltaisiin voitu saada kertoimet mukaan laskettuna kuusi pistettä ja hypystä ainakin kaksi enemmän, mutta jossittelua - tänään meni näin ja ollaan oikein tyytyväisiä.

Yht. 184p, ALO1 -> TK1, sij. 2/9 ja KP! <3







Toinen alokasluokan koe 5.10.

Toisen tokokokeemme päivä alkoi ihanasti "hotelliaamupalalla" Kentalan residenssissä Kokkolassa, jonne olimme ajelleet jo edellisenä iltapäivänä. Kerran nyt tuonne asti (hah, hurjat 200 km!) mentiin niin pitihän sitä päästä moikkaamaan ihan kunnolla kavereita. Käytettiin koirat kunnon metsälenkillä heti aamusta, ja pahimmat energiahöyryt purkautuivat, kun Chämppy sai tutkia Eenan opastuksella ihan uusia lenkkipolkuja.

Koepaikalle mentiin Katjan kanssa jo hyvissä ajoin. ALO-luokka oli viimeisenä, ja suunnitelmana oli, että Juha heittää Chämpyn hallille puolisen tuntia ennen luokan alkua. No, kiirehän siinäkin meinasi tulla, kun tajuttiin juurikin siinä puoli tuntia ennen luokan alkua että auton avaimet on minun taskussani. Äkkiä vaan toisella autolla hakemaan se koira paikan päälle. Luokka alkoikin vartin verran myöhässä, joten odotteluksihan se hieman menikin, ehkä vähän liikaakin. Luokassamme oli ilmoittautuneita koirakoita huimat 16, joten paikkamakuut tehtiin kolmessa erässä. Päästiin onneksi ensimmäiseen erään ja koeosuuskin suoritettiin jo toisena.


Liikekohtaiset pisteet (ja suluissa vertailun vuoksi ensimmäisen kokeen pisteemme)

Luoksepäästävyys 10 (10)

Paikkamakuu 8 (10)
Harmillinen kaksoiskäsky maahan. Oma mokani, sillä minulla olisi ollut lupa olla sanomatta "valmis" muiden mukana, kun Chämpyn katse oli yleisössä. Ensimmäinen käsky meni aivan kuuroille korville. Itse paikkamakuu oli ihan hyvä, välillä katseli yleisöön päin, mutta pysyi ihan levollisena.

Seuraaminen kytkettynä 7 (8)
Alkuorientaatio, huoh. Ennen liikettä jouduin herättelemään koiraa niin kauan kuin kehtasin, sillä kontakti tippui jatkuvasti jo perusasennossa - yleisöön meidän selän taakse! (Chämppy katseli ihan selvästi, että eikö Katja tuukkaan kehään meidän kanssa. No, nyt ei sentään tehnyt sitä mitä vuosi sitten Kokkolan mölleissä). Lähtö oli kamala, ensimmäinen "liike seis" ja koira jäi seisomaan. Videolta katsottuna (minua kuvattiin salaa! :D) seuraaminen näytti kuitenkin paremmalta miltä minusta tuntui, täyskäännös oli huono ja oikealle käännös löysä. Tuomari kiteytti mielestäni hyvin "kyllä se seurata osaa, nyt vain ei ollut heti ihan mukana".

Seuraaminen taluttimetta 8,5 (9)
Nyt näytti jo vähän enemmän tokolta. Alussa painoi ja poikitti. Täyskäännöksessä tein itse laakean U-kirjaimen, mitä ihmettä?! Kontakti tipahti ihan hetkeksi kerran, mutta nopeaa haki sen uudestaan.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5 (9)
Hidas maahanmeno.

Luoksetulo 10 (9,5)
Tässä mokailin kyllä jälleen ihan itse. Liikkuri sanoi "jätä koira", ja minä lähdin kävelemään jostain käsittämättömästä syystä sanomatta Chämpylle yhtään mitään. Sehän lähti mukaan. En tiedä menikö ihan sääntöjen mukaan, mutta palattiin lähtöpaikalle, liikkuri sanoi uudelleen "jätä koira", ja suoritettiin itse liike sitten mallikkaasti. Koirahan ei periaatteessa tehnyt mitään väärää. Tästä kuitenkin kuultiin sitten yleisvaikutelman perusteluissa...

Seisominen seuraamisen yhteydessä 9 (8,5)
Hieno pysähdys, mutta molemmilla etutassuilla asennonparannusaskeleet ja toisella vielä toinenkin.

Estehyppy 9 (9)
Sama homma kuin edellisessä liikkeessäkin.

Kokonaisvaikutus 9 (10)
"Koiralla oli kyllä hauskaa, mutta vielä on opittavaa ja niin on myös ohjaajallakin, että muistaa mitä pitää tehdä."

Yhteispisteet 176p., ALO1 ja sij. 3/16


Alkukankeuksien jälkeen meni siis ihan mukavasti. Skarpimpaa työskentelyä kyllä nähdään yleensä reeneissä, mutta kai tämä on vielä tätä koetilanteeseen opettelua, kun edellisessä kokeessa tuli ihan samoista asioista pistevähennyksiä.

Itselläni jäi aluksi koetilanteesta paljon pisteitä huonompi fiilis, ja minun piti käydä  kysymässä ihan sihteeriltäkin, että laskettiinko ne nyt varmasti ihan oikein... Melkein joka liikkeen alussa Chämpyn utelias katse harhaili yleisöön perusasennossa ja jouduin pyytämään kontaktia uudestaan. Ei kait siinä auta muu kuin reeniä reeniä reeniä nimenomaan uusissa paikoissa ja kokeenomaisissa tilanteissa.

No mutta olihan mulla taas hauskaa...

...varsinkin näitten tyyppien (ja kissojen!) kanssa!