Tekevälle sattuu, osa 4 sekä muita kuulumisia

No, tekevä ei tänään tehny sen kummempaa kuin lähtenyt isäntänsä kanssa metsälenkille, viikonloppuisin kun on harvinaista aikaa lenkkeillä valoisaan aikaan. Olivat päässeet sata metriä eteen päin, ja Juha oli juuri kerennyt sanoa että "älä mene noin vauhilla ettet loukkaa ittiäs", kun koira oli alkanut nilkuttaa. Tutuksi tullut ystävämme kynsivamma tuli taas kylään. Mihin lie oksaan tai kiveen tökännyt.

Tämän tapaturman jälki oli melkein identtistä vuoden 2012 pääsiäiseen verrattuna. Soitin päivystävälle eläinlääkärille ja mentiinkin samana päivänä käynnille. Ontumisen Chämppy oli lopettanut saman tien eikä hänellä itsellä tuntunut olevan mitään tietoa vauriosta, vaan oli aivan oma iloinen itsensä. Pelkona tottakai oli, jos se repeää ja tekee lisää hallaa tai kehittää tulehduksen ja ties mitä komplikaatioita.

Niin. Älkää tehkö metsälenkkejä vai miten se oli.

Nyt selvittiin lekurissa onneksi viime kertaista vähemmällä. Kynsi oli revennyt sen verran siististi, että lähti vetkuttelemalla pois eikä tarvittu sarveisaineen kuopasta kaivamista, niin kuin viimeksi. Siteet vaan päälle, antibiootti- ja kipulääkekuuri ja kaulurinkäyttöpakko. Nyt kun vain muistais mihin sen kaulurin on muuton yhteydessä tunkenut!

Neiti oli kyllä taas reipas. <3 Vastaanottoaulassa heilutti häntää kaikille eikä näyttänyt tippaakaan päivystyspotilaalta. Vitsit kun vaan ois haluttanu mennä tutustuun kopassaan maukuvaan kissaan.

Tätä taas vaihteeksi.

Mutta mitäs meille muuta. Tokoa, agilityä, frisbeetä (ihan oikeilla kiekoilla!)... Tokossa nyt turhaudutaan avoimen liikkeiden kanssa, tai no alkusyksystä turhauduin, nyt ehkä toiveikkaasti tuntuu edistymisen meininkiäkin. Suurimmat sudenkuopat tällä hetkellä on noutokapulan pureskelu juoksun aikana ja laiskat kaukokäskyt. Luoksetulossa on nähty viime aikoina hyviäkin stoppeja. Nyt on vähän semmoinen pikku laiskuus iskenyt kotireenien suhteen, osittain ehkä siksi, että takapiha on mutainen ja viereisen korttelin kentälle on tehty lähikaupan perustukset. 

Tänä syksynä ollaan käyty agilityssä, siis minä & Chämppy. Laji on mulle uusi, joten mentiin minun takia ihan alkeisryhmään. Chämppy muisti Juhan opit hyvin ja minulle jäi tehtäväksi oppia niitä itse. Jestas sitä innokkuutta ja vauhtia! Haastellisinta on ylläri pylläri liika kuumuminen ja ylikierroksilla käyminen - mun koira osaa näköjään haukkua muullekin kuin ovikellolle. Mutta voi että se on kuitenkin hauskaa! Harmi kyllä kaksi viimeistä kertaa jää todennäköisesti käymättä, viime viikon olin koulun puolesta harjoittelussa Kokkolassa (Eena <3 Jewi <3 mun uus kaveri Lysti <3) ja tuolla tassulla ei valitettavasti mennä seuraaviinkaan reeneihin.

Talvelle ois toiveena ja tavoitteena päästä tekeen rally-tokon ratareeniä ehkäpä kisat mielessä, heti vain kun saadaan laji viralliseksi! :)

"Viittisikkö irrota sieltä..."
Irtos se, neiti ei luovuttanu.

Oli se vain ikävä omaa koiraa harjoitteluviikon aikana. Onneksi isäntä oli tarjonnut neidille superhauskaa tekemistä. Minä sen sijaan kävin moikkaamassa vanhoja ystäviäni Eenaa, Jewiä ja kissoja sekä ensimmäistä kertaa näin Chandlerin valtavan ihanaa serkkua Lystiä. Kiitos Katja ja Marja koiravieroitusoireideni hellittämisestä! Oli ihana nähä teitäkin!

Ennunennu <3

Veeti se on maailman komein kissa