Chandler

Chandler

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Sisaruksia + tassukipuja + kesäleiriä + HUH HELLETTÄ

Pikku Chandler sai mukavan vieraan viime viikolla, kun Redi-veli ja Milla tulivat kylään. Redi jäi muutamaksi tunniksi hoitoon, eikä levähdystaukoja leikeistä paljon pidetty... suosituimmaksi osoittautui Ralli. Redi kun nappasi Chandlerin luun niin peräänhän sitä piti lähteä. Radaksi kelpasi mainiosti Sohvan ympäriajo. Äänestä päätellen esi-isät ovat ehkä olleet ajokoiria?!







Vaikka sivusta seuranneena olikin hauskaa, älkää ihmeessä antako pentujenne leikkiä tätä kovin kauaa! Minä pössi kun en hoksannut että eihän tassut tätä kestä. Seuraavana päivänä kolmesta (sisäradan) anturasta kuoriutuikin melkoisesti nahkaa ja olihan ne kipiät! :'( Lihaksetkin tuntuivat olevan jumissa, ylläripylläri. 


Päivä tassuepisodin jälkeen oli Chanderin aika lähteä kesäleirille. Emäntä ja isäntä suuntasivat muutamaksi päiväksi pääkaupunkiin mm. moikkaamaan Claptonin Ericiä, ja tyttö pääsi ensimmäistä kertaa sitten luovutuksen jälkeen tapaamaan kasvattajaansa Susannaa, Johannaa ja muuta perhettä ja toki Lotta-emoa, siskojansa Hillaa ja Moona Helmeriä sekä Emma- ja Wilma-tätejä. Kesäleiristä löytyy tarinaa Weekasien blogista.
Tässä muutamia kuvia reissulta. :)


Voisko enää rennommin matkustaa?

Samaa rotua korvista ja väristä huolimatta!

Helmeri, Hilperi ja Chandleri

Moona Helmeriä naurattaa!

Tuu leikkiin Hilla!

Emmi ensin - pienet perässä

Weekasilaan vielä mahtikiitokset hoidosta ja erityisesti avusta tassujen kanssa! Nyt ne onkin paljon paremmat, eivät arista ollenkaan ja uutta nahkaa tullut. Vielä varomme kuitenkin pitkiä lenkkejä ja ravaamista koirapuistossa ja metsissä että paranevat kunnolla.

Kesä on todellakin tullut Ouluun eikä tämä kuumuus ole mustan koiranpennun mielestä kovin hauska juttu. No, onpahan käyty uimassa, meressä ja joessa (joessa pulahdettu varalta kytkettynä sillä melkoinen voisi tuo virtaus olla pennun voimille)! Tämä koira ei kyllä uimakoulua tarvinnut vaan haki innoissaan keppejä kuin mikäkin noutaja. Kämppäkin on niin kuuma että töihin lähtiessä on pitänyt laittaa verhot kiinni, ikkunat auki ja useampaa vesikuppia tarjolle. Pirteä ja hellyydenkipeä vastaanottokomitea on kyllä silti vastassa aina kotiin päästyäni. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti