Chandler

Chandler

torstai 29. joulukuuta 2011

Reissailua, kynsivaivoja ja joulunviettoa

Terve taas!

Melkoista hässäkkää ollu viime viikkoina! Perusarkea ei ole Chandlerin elämässä näkynyt pariin viikkoon, mutta tällaista tämä jouluaika on. Chan vietti hurjan reippaasti viikon Juhan siskon Tiian kanssa, kun emäntä & isäntä ottivat ja lähtivät Berliinin jouluvalojen ja -markkinoiden shoppailu- ja nähtävyysparatiisiin! Chandlerille jo hyvinkin tuttu Tiia tuli meille jopa asumaan, joten muutos tehtiin mahdollisimman helpoksi koiralle. Kyllähän se vaikealta silti tuntui jättää ensimmäistä kertaa niin pitkäksi aikaa, vaikka olikin todella luottavainen olo Chanin tulevan viikon suhteen. Ensimmäisinä päivinä oli kuulemma vähän odotellut ovella aina hissin käydessä meidän kerrokseen. Muuten oli mennyt kyllä hienosti, ja ihanasti Tiia oli touhunnut ja järjestänyt Chandlerille virikkeitä myös kaverinsa koiran kanssa. Valtavat kiitokset parhaalle koiravahdillemme, Chan kertoi että sillä oli hauskaa! ;)

Kuka sanoi että frisbee on kesälelu?


Meidän pikku murkku alkoi syksyllä ilmaisemaan, että kynsien leikkuu ei ole enää kivaa. Nautinnollistahan se pentunakaan ei ollut, mutta antoi kyllä leikata. Kesällä asfaltin kuluttamia kynsiä ei paljon ollut aihetta leikata ja tauon jälkeen alkoikin tökkimään... koira oli silmin nähden paniikissa ja pelkää! Meillä onkin meneillään nyt operaatio "Kynsienleikkuu siedettäväksi". Aloitettiin käytännössä ihan alusta: sakset ruokakupin viereen ruuan ajaksi, herkkutikkujen poikki napsuttelemista (lähtee ihan samanlainen ääni kun kynsien leikkuusta, ja napsun jälkeen saa aina palkinnon!), kynsien koputtelua saksilla, kaikkea mahdollista että miellettäisiin sakset ja ääni mukavaksi. Ihan hyvin onkin tuottanut tulosta alkutilanteeseen verrattuna, tänäänkin antoi jo kynnen, pari leikata ilman vastustelua. Strategiana onkin, ettei oteta kerralla sen enempää. Pikkuhiljaa aina enemmän, eikä vasitella aiheuteta tuota pelkotilaa. Joka kynnen jälkeen leikitään (herkkuja paaaaljon parempi palkinto) niin että pinttyy päähän että hauskaahan tämä on.

Kun ei ajoissa havahduttu ongelmaan, pääsi pari kynttä kasvamaan liian pitkäksi ja ehkä sen takia halkesi touhujen lomassa. Oltiin sähköpostitse ja puhelimitse yhtedessä eläinlääkäriin ja kuvailtiin tilanne, ja vastaus kuului, ettei sille nyt voi tehdä muuta ku suojata ulkoillessa ja antaa uuden kasvaa. Ja ai että sai neiti makiat uudet tossut, oikeat tarralenkkarit. :D Ensiaskeleita ottaessa sai kukanenkin hieman naurua pidätellä, mutta nopeaa tottui ja menee nyt kuin ei niitä huomaisikaan. Laitetaan jonkun aikaa ruokaan vielä Biorionia kynsiä vahvistamaan.

On niin hienot (ja mamman mielestä kalliit) tarralenkkarit että turha nauraa!


 Vielä kuukausi sitten tuntui, että mitenköhän tästä kynsienleikkuuongelmasta selviää ja mikä se oma strategia kaikkien keskustelupalstojen laidasta laitaan esitettyjen vaihtoehtojen joukosta onkaan... Se on ollut alusta asti selvää että väkivaltaa meillä ei käytetä, ja mieluummin edetään päämäärään positiivisin keinoin pakottamatta ja pelottelematta, askel askeleelta, kuitenkaan unohtamatta kuka tässä laumassa määrää. Haluan, että koira luottaa laumanjohtajaansa eli minuun (ja ihmisiin yleensä) että sitä ei satuteta, sillä sellaisesta poikiva arveluttava käytös ei miellytä ketään. Tiedän, että mielipiteitä on monia, mutta eiköhän jokainen tunne oman koiransa parhaiten, ja tiedä mikä yhteistyötä palvelee parhaiten.

Joulu vietettiin Kemissä ja herkuttelusta ei jäänyt koirakaan paitsi, eikä tarvinnut joulun kunniaksi tehdä koko ajan temppuja ja tokoliikkeitä niiden eteen. Lahjoista päätellen oli neiti ollut kilttinä. Yhdeksi suosikiksi osoittautui Tiian ostama makkaranaru, jota saa ravistaa ja vetää ihan sydämen kyllyydestä. Pukki toi myös pupu- ja örvelipehmolelut ja tottakai herkkuja ja luita! Saipa emäntäkin supermielenkiintoisen Koiran uusi kotilääkäri -kirjan, jonka kyllä opiskelen kannesta kanteen!

Lahjoistaan onnellinen Chämpylä-tonttu!

Hurjan hauskaa ja touhukasta uutta vuotta  kaikille blogin lukijoille!




tiistai 29. marraskuuta 2011

TEMPPUVIDEO

Ajateltiin, että olisi mukava koota joitain harjoittelemiamme temppuja videoksi. Tässä ajattelumme tulos! Mukaan livahti muutama keskeneräinenkin (mm. kurre), mutta ehkäpä niistä tulevissa videoissa saadaan varmempia versioita.

Temppuiluista vielä sen verran, että se on Chandlerin mielestä ihan superhuippumahtava harrastus! Täytyyhän sitä virallisten touhujen vastapainona olla jotain vapaampaa, eiksje?

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Siskokulta kyläili ja TOKO starttasi!

Peppi tuli taloon!
Näin nätti vieras me saatiin!

Viime viikolla Henna viestitteli tulevansa Pepin kanssa Ouluun matkallaan Jyväskylään näyttelyihin. No iliman muuta me siskotreffit järkättiin, kun neidit olivat tavanneet toisensa vain kerran sitten pentulaatikkoaikojen! Minä taas olin nähnyt Pepin viimeksi 6-viikkoisena. 

Olipa kiva jälleennäkeminen, vaikka ensin oltiinkin molemmat vähän niskavillat pystyssä. Taisi Chandler minullekin hermostua kun koitin vähän saada neitiä kauemmas ovensuusta. No, alkujännityksen jälkeen leikki oli ihanaa ja vallatonta! Käytiin koirapuistossakin ja todettiin Hennan kanssa, että oli viisas päätös pestä Peppi näyttelyutä varten vasta seuraavana päivänä, pikku kuratassuja olivat. Peppi käyttäytyi hienosti, mutta Chan tunnisti saman tien reitin koirapuistoon (kamalan juoksujen aiheuttaman kolmen viikon tauon jälkeen) eikä malttanut olla vetämättä. Nuo tietyt reitit teettää työtä...




Minusta on mahtavaa, että kuukausienkin jälkeen yhteistyö sekä kasvattajan että pentueen muiden sisarusten omistajien kanssa on näinkin tiivistä. Toivottavasti näin jatkuu vielä piiiiiitkään!
Tammikuussa toivottavasti tavataan suurella porukalla Kajaanin näyttelyissä ja koirat saa huikeat 1-vuotissynttäripippalot!




Nyt kun juoksutkin loppuivat pääsi Chandlerikin mukaan TOKO-reeneihin alkeiskurssille. Ilmapiiristä tykättiin molemmat ja kivaa oli! Säpsäkästi tullaan jo sivulle (välillä vähän vielä vinoon) eikä maahan menossa ja luoksetulossa ole ongelmia. Välillä pitää vielä käsimerkkejä käyttää mutta eiköhän nekin kohta jää. Chämpylä keskittyi omaan reenaamiseen hienosti, mitä nyt haluttaisi ohjaajiakin kovasti tervehtiä aina välillä... omien vuorojen välillä odotteli kiltisti kentän laidalla KUNNES ALKOI LUOKSETULOHARJOITUKSET! Surkeaa vaikerrusta että "minäkin tahdon mukaan" vaikka oma vuoro ei ollutkaan. Olin sitonut koiran penkkiin, ja kun kurssitoveri kutsui shelttiään ampaisi meidänkin neiti matkaan niin että hihna vain napsahti poikki! Että semmosta meininkiä. Reunallahan on tylsä olla kun muut reenaa. Täytyypä tämä ottaa paremmin huomioon sitten ensi viikolla.


maanantai 31. lokakuuta 2011

TOKO:a ja juoksuja

VOI KAMALA kun en ikinä päivitä tätä! Tuntuu vaan että pitäisi aina olla jotain uutta ja jännää kerrottavaa, ja kai sitä aina olisikin jos vain menisi ja kirjoittaisi. Mutta näin maanantaiaamuna kun pitäisi lukea englanniksi reproduktiofysiologiaa, tuleekin mieleen että muutaman jutun voisi blogiin päivittää....

Weekasi Liquorice Shot n. 8,5 kk

Reippailijat ruskaretkellä!

Ensimmäiseksi JEEEE, päästiin Chandlerin kanssa OKK:n TOKO:n alkeiskurssille! :) Päästään ihan aikuisten oikeasti treenaamaan oikeasti ohjattunakin. Tähän asti kun meidän tokoilu on koostunu siitä, mitä kaveriharrastajat, tottelevaisuuskokeiden säännöt -kirjanen, parilla pentukurssilla opetellut liikkeet, netin keskustelupalstat ja Youtuben videot ovat opettaneet. Ainakin käsitys lajista on selkiintynyt ja varmasti jo jotain osataankin, ettei ihan nollasta lähdetä. Tosin häiriössä treenaaminen on ollut aika vähäistä, joten kurssin muut koirat varmaan auttavat tähänki asiaan. :) Kurssin oli taroitus alkaa jo pari viikkoa sitten, mutta halli on ollut vielä remontin alla, joten reenit on siirtyneet. Ja sainpas viimein kirjastosta tuon Tie tottelevaisuusvalioksi -kirjan. Tykkään ainakin niistä 40 ensimmäisestä sivusta, jotka olen kerennyt lukea... Hyviä ohjeita on tullut esimerkiksi vireystilan säätelyyn!


Multakirsu-kultakirsu


Niin innoissaan kun kurssista ollaankin, joudutaan ensimmäiset kerrat jättämään väliin. Chämpylä kun aloitti perjantaina ensimmäiset juoksunsa. Ajattelin, jos itse kuitenkin pääsisin reenejä seurailemaan, ettei ihan heti pudota kärryiltä. Ikää juoksuijen alussa neidillä oli siis noin viikko päälle 9kk.  Se on kyllä hassu ja hellyydenpuuskissaan, kun saadaan herätä korvakäytävien "puhdistukseen", ja ulos lähdettäessä muuttaa kuuloasitin valikoivaksi ja tuplaa hajuasitinsa. Sadan metrin päässä oleva ihana uroskoira huomataan heti ja sitten naulataan peppu maahan, eikä millään suostuttaisi lähtemään toiseen suuntaan. Vähän hankalaksi on osoittautunut energianpurku, kun tavallisesti meidän vakionurmilla näkyy paljon muitakin koiria, koirapuistosta nyt puhumattakaan... pitää vaan ajoittaa touhut vähän epäsuositumpaan aikaan. Eilen käytiin ihan pilkkopimeällä läheisellä aukiolla. Laitoin Chandlerille pantaan punaisen pikkuruisen pyörän valon, sellaisen 2€ kolikon kokoisen, jonka voi vain kiepsauttaa telineeseen (tai pantaankin). Oli hauska katella kun siellä se lamppu vaan viiletti menemään... Hyvin näkyi!


Muistakaahan heijastimet kun syysillat pimenee!

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Syyskuulumisia

Olen kyllä varsin laiska blogipäivittäjä! Sain kesällä näköjään kuusi kirjoitusta aikaiseksi.
Kyllä täällä silti touhutaan, mutta välillä tuntuu etenevän asiat hitaasti. Aikeissani on ollut lukea monenkin suosittelema Tie tottelevaisuusvalioksi, ja sitä kirjaa olen jonottanut kirjastosta jo viikkoja. Ilmeisesti tykätty? Ja sitä (opiskelijabudjetin) tokokurssipaikkaa ei ole vieläkään näkyvissä! Laitoin tänään tiedusteluja OKK:lle. Muutenkin vähän kyllä vielä epäilen Chandlerin keskittymiskykyä koiraryhmässä, joten niinpä varattiin vielä paikka ihan perus pentujatkokurssille. Vahvistetaan perusjutut kuntoon ennen mitään vakavaa virallista touhua!


Ihana katsoa kun oma koira viisastuu ja viisastuu! En ois olettanu että tuo oppii jopa pissaamaan ja kakkaamaankin pyynnöstä. :D Leluja se tietää nimeltä kymmenkunta. Lehti tulee jalkojen juuren jo spontaanisti pyytämättä. Tällä hetkellä opetellaan "siivoamista", että saatais lelut takaisin omaan koppaansa. Oisko jollain ideaa, miten opetan koiran tilaamaan hissin? Chan selvästi nauttii kun saa "suorittaa tehtäviään".


Nyt on meilläkin nykyään auto käytössä ja helpottaa se kyllä huomattavasti elämää koiran kanssa. Parasta on, että pääsee kauemmaskin ihanille touhupaikoille! Haukiputaalta löydettiin ihana lampialue josta löytyi kaikkea jännää. Laitan vielä vähän loppukevennyskuvia sieltä. :)













sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Redi + Chandler 020911

Käytiinpä moikkaamassa Millaa, Robia ja velipoikaa tässä yks viikonloppu. Redi oli kyllä hurjasti miehistyny, komia ku mikä! <3 Isommalta näytti (tosin punnitsin Chandlerinkin jo 17-kiloiseksi!) mutta melko tasaisesti painivat.  Seuraan liittyi myöhemmin vielä Vito, Frodo ja Riki, mutta harmikseni huomasin, että niin hämärällä kun yritettiin kuvata, ei juuri ainoakaan onnistunut. :( Mutta ai että meidän neiti oli suosittu viiden uroksen keskuudessa. Sanotaanko näin että koirapuiston pökittäjät saattavat yllättyä, kuinka tämän illan jälkeen Chandleri osaa puolustaa neitsyyttään!

Tais Reetu hoksata että täällä on tyttöjäkin...






Komiat oli laukat!

Tekevälle sattuu!

Mietin että pitäskö sensuroida tämä



Reetun kaulus!!! <3

Pössit ei ottanu meille leluja mukaan. No, käy se hihnakin...



?!

TULLAAN TULLAAN! Chandler kai unohti korvat Millan luo?

Lisää komeita bortsu-uroksia!

Taistelu tyttösestä

tiistai 23. elokuuta 2011

Uuden kameran testausta

Juha toteutti haaveensa ja osti melkosen hieon kameran, jolla sai melkosen hienoja kuvia vauhdistakin. Arvatkaas, kuka pääsi malliksi...


Kuvat saa klikkaamalla suuremmiksi.









Chandler täytti 7 kk viime viikolla ja reipastuu koko ajan! Hienosti on jaksanut olla pitempiäkin aikoja yksin nyt kun meillä on koulutkin alkaneet. Koskaan ei ole joutunut purkamaan energiaansa luvattomin keinoin.

Kyttäilen koko ajan ilmoituksia alkavista tokokursseista, olisi jo kova hinku "ihan oikeisiin oppeihin". Harmi vain, että kaikki tarjolla olevat ovat vievät vähän liian suuren lovin opiskelijalompakosta... Mutta mikäli edullisimmista ei ala kuulumaan, olen valmis maksamaan nuo hurjat summat, jotta saadaan hyvät pohjat harrastukselle. Tässä odotellessa ei suinkaan paikallaan seisota, vaan reenaillaan kirjojen, nettivideoiden ja tuttujen koirankouluttajien ohjeilla kaikkea mahdollista. Ja kyllä on aika hyvä fiilis jo perusjuttujen suhteen. :)

maanantai 8. elokuuta 2011

Touhuviikonloppu Lapissa

No Lappi mikä Lappi... Lapin läänin rajojen taakse joka tapauksessa suunnattiin viettämään viikonloppua. Koulussamme on elokuun ajan vaihto-oppilaita ulkomailta, ja yksi heistä, Lucrezia Italiasta, majoittuu meillä. Chan on innoissaan uudesta rapsuttajasta. Lucreziankin mielestä Chandler on "the best dog in the world". :) Kiltti, ihastuttava, ihmisrakas ja kuulemma erittäin tottelevainenkin. ;D Olen saanut myös tutustua muihin vaihtareihin, joista yksi on Hollannista tuleva medisiinari Louise. Halusimme näyttää Louiselle ja Lucrezialle hieman entistä kotiseutuani Kemiä, ja samalla päätettiin ajella vähän pohjoisemmaksi Rovaniemelle. Pitäähän ulkomaalaisten nyt Joulupukki ja Napapiiri nähdä, kerta tänne asti ovat tulleet.


Jo junassa sain jälleen kerran olla ylpeä pikku-Chanista. Eläinvaunussa oli ruuhkaa, ainakin kuusi muuta koiraa, joista kaikki eivät selvästi olleet tottuneet matkusteluun, sydäntä särkevästä ulinasta päätellen... Chan oli kuitenkin puolivuotiaaksi oikein mallikelpoinen matkalainen, pysyi hienosti rauhallisena meidän penkkien luona eikä ollenkaan yrittänyt muiden koirien luo. Chandlerin luonteen tuntien minusta tämä oli hienoa edistystä. :)


Lauantaina katsastimme Rovaniemen nähtävyydet, ja mikäs se pennulle parempi päivähoitopaikka olisikaan kuin Weekasila. :) Chan sai leikittää sydämensä kyllyydestä pentuseuraa Helmin lähdön jälkeen kaivannutta Hillaa ja tavata taas Emmiä ja Lottaa sekä kasvattajaperhettä. Mieli oli katossa, kun Susanna kertoi Chandlerin edistyneen hienosti perustottelevaisuudessa ynnä muussa. Purentakin näytti olevan kohdallaan ja rakenne ja kulmaukset hyvännäköisiä! Kaikki kunnossa ja suunta oikea, JEE! Pentukurssista on kyllä varmasti ollut hyötyä.
Ilmeisesti tyypillinen asento pentueen muillekin edustajille... Hilla-Hilpertti <3

Lotta-äiskä ja tyttäret

Siskot <3

Emmi, väsytetty Hilla, onnellinen Chandler ja Lotta

Melkein saatiin yksi onnistunutkin ryhmäkuva... :)

Kotimatkalla on hyvä nukkua pää mamman sylissä
Kiitos jälleen kerran Weekasilaan hoitopaikasta ja Susannalle arvokkaista neuvoista!

Sunnuntaina käytiin näyttämässä vaihtaritytöille vähän Meri-Lappia ja perinteistä suomalaista kesänviettoa parhaimmillaan. Veneiltiin isäni kesämökille saareen. Chandler matkusti kuin vanha tekijä. Ai kun se pentu taas nautti! Saari on ihan huippu paikka koiranpennulle tehdä tutkimusmatkailua. Itsekin saimme pienen haasteen: kuinka saada kuivunut hauen pää vapaana juoksentelevalta koiranpennulta? Ei kai siinä muuten mitään, mutta terävät kidukset ja hampaat olivat vielä paikallaan ja Chandlerin mahalla kun on tapana mennä sekaisin aika helpostikin. Vaihtokauppa toimi tälläkin kertaa ja naruleikki osoittautui kalaa mielekkäämmäksi. Eikä sitä ripulia tullutkaan, vaikka neiti löysi muurikalla paistettujen lohifileiden nahat ja onnellisena veti nekin nassuunsa.

Meri-ilmaa nuuskimassa jälleen

Veneilyn riemua! 
Isännän kanssa 
Louise ja utelias pentu

Uiminen kuuluu mökkeilyyn, Chandlerilläkin

Saaren hirmuinen vahtikoira

MOI

Saari tarjoaa lelunsa, eipä tarvi omia kantaa

Kotimatka - väsynyt miss McSailor